Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä
Liinan työpäivä EPYG-kisoisssa

Liinan tunnelmia Suomen Paralympiakomitean EPYG-kisoista

25.-30.6.2019 järjestettiin Euroopan Paralympiakomitean toimesta EPYG–kisat (European Para Youth Games) Pajulahdessa, Nastolassa.
 
Perjantaina 28.6. sain mahdollisuuden osallistua myös itse JYSKin puolesta tapahtumaan. Kahdeksalta starttasi auto pihasta Siuntiosta ja nokka suunnattiin kohti Lahtea. Tapahtuma alkoi aamulla kymmeneltä seminaariosuudella takkahuoneella järven laidalla. Seminaareissa pureuduttiin vastuulliseen liiketoimintaan ja urheiluun. Alkusanojen jälkeen puhumassa ensimmäisenä oli Jirimiko Oranen, joka puhui vastuullisuudesta liiketoiminnan ajurina. Hänen osuutensa oli hyvin laaja ja mielenkiintoinen. Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen vastuullisuuden tärkeys yritystoiminnassa, ja sen mahdollisuus nostaa yrityksen liikevaihtoa.

Hyvän Mitta –hanketta vetävä Katja Anoschkin kertoi vaikuttavuudesta ja pohdittiin mm. sitä, minkälaisen vaikutuksen yritykset haluavat jättää. Puhe oli erittäin vaikuttava ja ajatuksia herättävä, sillä Katja mainitsi puhuessaan esimerkiksi myös syrjäytyneet nuoret, joille yksi suurimmista syistä syrjäytymiseen on esimerkiksi merkityksellisen tekemisen puute. Keskustelu kävi vilkkaasti tämän jälkeen.

Ja viimeisenä paraurheilija Henry Manni kertoi omaa tarinaansa ja puhui mm. sponsoroinneista ja yhteistöistä. Lohjalaisuus myös jäi itselle vahvana mieleen, sillä itse siellä myös asuneena ja tällä hetkellä työskentelevänä se oli meitä yhdistävä asia. Henry kertoi lopuksi vielä MM-kisoista, jotka järjestetään marraskuussa. Vahvasti mielessä on Tokion Paralympialaiset.



Lounaan jälkeen pääsimme seuraamaan Euroopan nuorten paralympiakisoja useamman lajin osalta. Suuntasimme ensimmäisenä Pajulahti-halliin seuraamaan Suomi – Portugali pyörätuolikoripalloa. Valitettavasti Suomelle tämä peli koitui tappioksi, mutta urheilijat taistelivat loppuun saakka ja saivat kirittyäkin loppua kohti. Sen jälkeen hallissa pelit jatkuivat pyörätuolikoripallon sekä boccian osalta, mutta peleissä ei ollut suomalaisedustusta. 



Pajulahdessa oli myös mm. maalipalloa, judoa ja pöytätennistä jota kävimme seuraamassa. Sisällä oli myös mahdollisuus päästä pelaamaan esimerkiksi pingistä sokkona. Tällainen lajikokeilu on hauska yksityiskohta tapahtumassa, jossa voi päästä myös muut kokemaan omalta osaltaan paraurheilua.



Pajulahden ympäristö oli todella kaunis ja myös sää suosi. Tapahtuman jälkeen halusin vielä hyödyntää reissuani Lahteen, ja ajoin Hollolaan katsomaan kaunista Kiikunlähdettä. Sen jälkeen oli aika suunnata kotia kohti.