Helin uratarina JYSKissä: kesätyöntekijästä sisäiseksi tarkastajaksi

Helin uratarina: kesätyöntekijästä sisäiseksi tarkastajaksi

Kuka olet? 

Heli Isoluoma, 29 vuotta, Myymäläpäällikkö Pietarsaaren myymälässä, asun Kokkolassa.

Millainen on urapolkusi JYSKissä?

JYSK-ura alkoi kesätyöntekijänä Seinäjoen myymälässä kesäkuussa 2008 ja sinä syksynä sain jatkaa myyjänä illoissa ja viikonlopuissa koulun ohessa. Valmistuttuani huonekalu entisöijäksi pääsin keskittymään töiden tekoon, ja haalin itselleni lisää työtunteja sekä lisää vastuuta, ja olenkin tehnyt Seinäjoen myymälässä sekä logistiikka- että hallintovastaavan töitä.

Syksyllä 2013 näin avoimen myynti- ja palveluvastaavan paikan Pietarsaaren myymälässä ja hakeminen kannatti, sillä pakkasin elämäni ja muutin Kokkolaan. Vuoden opettelin uutta myymälää, kaupunkia ja ruotsin kieltä, kunnes myymäläpäällikön paikka aukesi Pietarsaaressa ja sillä tiellä olen kulkenut edelliset neljä vuotta. Viime syksynä sain vastuulleni myös toisen myymälän Kauhajoella, jossa toki auttoi kaksi myynti- ja palveluvastaavaa.

Olen myös ollut kouluttamassa myymäläpäällikköharjoittelijoita heidän kursseillaan, sekä rekrytoivana myymäläpäällikkönä ollut mukana etsimässä uusia talentteja Pohjanmaan seudun myymälöihin.

Tänä syksynä tavoitteeni edetä hallinnon tehtäviin on tullut lähemmäksi kuin koskaan, kun useampi pitkään kiinnostanut pesti on tullut vihdoin hakuun. Vuoden vaihteessa aloitankin sisäisen tarkastajan työhön perehdytyksessä, enkä malta odottaa!

Mieleenpainuvinta matkan varrella?

Kollegat. Olen ollut mukana monessa vuosien saatossa ja tutustunut ihmisiin ympäri Suomea, ihmisiin joilla on asennetta ja meininkiä työnteossa, kiireenkin keskellä. Joka vuosi vuosijuhlassa näkeekin paljon tuttuja ja pääsee muistelemaan kaikkia projekteja missä on saanut olla mukana.

Mikä ominaisuus JYSKissä työpaikkana on sinulle arvokkain?

Mahdollisuudet edetä, kun on valmis tekemään töitä sen eteen.

Mihin tähtäät seuraavaksi?

Hallinnon tehtäviin, Sisäiseksi tarkastajaksi.

Viestisi hakemista harkitsevalle?

HAE NYT! Ja tule haastatteluun sillä asenteella, että paikka on sinun.