Yksi suurimmista syistä ilmaston lämpenemiselle on maailman metsien hävittäminen. Noin 20% kasvihuonekaasupäästöistä johtuu metsien hävittämisestä ja polttamisesta.
Puutarhakalusteet ovat yksi JYSKin tärkeimmistä tuoteryhmistä ja olemmekin yksi Euroopan suurimmista puutarhakalusteiden vähittäiskaupoista. Tämän vuoksi työskentelemme aktiivisesti kestämätöntä ja laitonta hakkuuta ja polttamista vastaan. Vuodesta 1990 asti JYSK on pyrkinyt kasvattamaan FSC®-sertifioidusta puusta valmistettujen puutarhakalusteiden osuutta valikoimassaan. Nykyään kaikki puiset puutarhakalusteemme ovat FSC-merkittyjä.
FSC-sertifioidut kalusteet
The Forest Stewardship Council® (FSC) on kansainvälisesti tunnustettu, voittoa tavoittelematon järjestö. FSC-merkintä on takuu vastuullisista hakkuutöistä ja paikallisten väestöryhmien elinolojen parantamisesta eräissä maailman köyhimmissä maissa. FSC-merkittyä puuta saadaan ympäri maailmaa - aina trooppisista sademetsistä Siperian havumetsiin. Ympäristövastuun lisäksi FSC työskentelee myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun kanssa. Sosiaaliseen vastuuhun sisältyy muun muassa metsissä asuvien alkuperäiskansojen ja paikallisen väestöryhmien suojelu. Metsissä työskenteleville taataan myös koulutus, turvallisuus ja kunnollinen palkka. Taloudellinen vastuu sen sijaan merkitsee, että FSC-sertifioitujen metsien omistajat saavat puustaan kohtuullisen maksun.
Esimerkiksi:
- FSC-metsissä ei kaadeta enempää puita kuin mitä metsä luonnostaan korvaa
- FSC-metsissä on tiukat säännöt torjunta-aineiden ja kemikaalien käytöstä
- FSC-metsien työntekijät saavat kunnollista palkkaa ja turvalliset työolosuhteet
- FSC-metsissä kunnioitetaan ihmisiä ja eläimiä