Kolme erilaista tyynyä harmaalla vuodevaatteella pedatussa sängyssä

Milloin tyyny kannattaa vaihtaa uuteen?

Vaikka tyyny saattaa näyttää ja tuntua samalta kuin ostopäivänä, voi olla, että se kaipaa vaihtoa – ilman että edes huomaat sitä. Mutta mistä tietää, milloin on aika hankkia uusi tyyny?

Merkit siitä, että tyyny on aika vaihtaa

Jos mietit, kuinka usein tyyny tulisi vaihtaa, hyvä nyrkkisääntö on noin kahden vuoden välein. Seuraamalla näitä kolmea asiaa voit arvioida, onko nykyinen tyynysi jo tullut tiensä päähän:

  • Tukevuus: Tyyny ei enää tue päätä ja niskaa kunnolla, vaan tuntuu littanalta ja veltolta.
  • Ulkonäkö: Tyynyssä on näkyviä tahroja tai värimuutoksia, jotka eivät lähde pois pesussa.
  • Kuluminen: Kankaassa on pieniä reikiä, saumat ovat rispaantuneet tai tyyny muuten vain näyttää kuluneelta.
Tahrainen ja värjäytynyt tyyny, kokkaroitunut täyte ja kangaspäällyksessä reikiä

Vaikka tyynysi näyttäisi vain hieman tahriintuneelta tai kankaan pinta olisi paikoin kulunut, voi olla, että sen täyte on paakkuuntunut ja tukevuus heikentynyt. Silloin on hyvä hetki hankkia uusi tyyny.

Tyynyn tärkein ominaisuus on sen täyte

Tyynyn täytteen muhkeus on tärkein asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Jos tyyny ei enää tue niskaa ja päätä kunnolla, se voi aiheuttaa niska- ja selkäkipuja tai jopa päänsärkyä. Tukevuus kuitenkin heikkenee vähitellen, joten muutosta ei yleensä huomaa yhdessä yössä. Moni tottuu hiljalleen tyynyyn, joka ei enää tarjoa riittävää tukea.

Siksi on hyvä yleissääntö vaihtaa tyyny uuteen noin kahden vuoden käytön jälkeen – vaikka ero ei tuntuisi heti merkittävältä.

Tyynyn käyttö kuluttaa sitä enemmän kuin muun vuodevaatteen

Tyyny joutuu alttiiksi monelle kuormitukselle. Esimerkiksi:

  • Pään ja ylävartalon paino litistää täytettä
  • Meikki, kasvovoiteet ja hiustuotteet imeytyvät tyynyyn
  • Märkä tukka ja hikoilu kostuttavat materiaalia
  • Päivittäinen käyttö kuluttaa kankaita ja täytettä

Mikä vaikuttaa tyynyn kestävyyteen?

Tyynyn kestoikä on enintään noin kaksi vuotta – riippumatta siitä, minkälaisen tyynyn valitset. Edullisemmat tyynyt voivat kaivata vaihtoa jopa useammin kuin laadukkaammat mallit.

Seuraavat ominaisuudet vaikuttavat tyynyn kestävyyteen:

  • Korkeus: Jos tarvitset korkean ja tukevan tyynyn, panosta laatuun. Korkeissa, edullisissa tyynyissä käytetään usein täytemateriaaleja, jotka menettävät muotonsa nopeammin.
  • Täyte: Kestävyyttä ei ratkaise täytteen tyyppi, vaan sen laatu. Laadukkaassa tyynyssä täyte säilyttää kimmoisuutensa ja tukevuutensa pidempään. 
  • Laatu: Mitä parempilaatuinen tyyny on, sitä kestävämpiä ovat sekä kangas että täyte. Hinta kertoo usein myös kestävyydestä.

Näin pidennät tyynyn käyttöikää

Hyvä uutinen on, että voit itse vaikuttaa siihen, kuinka pitkään tyynysi pysyy hyvänä. Tässä muutamia vinkkejä:

  • Tuuleta tyynyä: Raikasta tyyny ulkoilmassa aina kun mahdollista – mielellään päivittäin.
  • Pöllytä kevyesti: Päivittäinen pöyhintä auttaa säilyttämään tyynyn täytteen ilmavana. Älä kuitenkaan imuroi tai hakkaa tyynyä, jotta täyte ei vahingoitu. 
  • Kuivausrumpu avuksi: Pyöräytä tyynyä kuivausrummussa muutaman tunnin ajan, mielellään kuivauspallojen kanssa. Tämä auttaa palauttamaan tyynyn alkuperäisen muhkeuden. Muista aina noudattaa pesuohjeita.
  • Vältä päiväpeiton levittämistä heti: Jos laitat päiväpeiton tyynyn päälle heti herättyäsi, kosteus ei ehdi haihtua. Anna tyynyn kuivua vapaasti päivän ajan, muuten se voi jäädä kosteaksi ja epämiellyttäväksi tai pahimmillaan jopa homehtua.
  • Pese tyyny oikein: Noudata tyynyn pesulapun ohjeita. Esimerkiksi untuva ja höyhenet paakkuuntuvat ajan mittaan, mutta oikealla pesulla ja kuivauksella täyte asettuu uudelleen ja palauttaa ilmavuutensa.

Kun olet pessyt tyynyn, on erityisen tärkeää varmistaa, että se on täysin kuiva ennen käyttöönottoa. Kosteus tyynyn sisällä voi aiheuttaa epämiellyttävää kosteuden tunnetta nukkuessa, ja pahimmillaan jopa homeen muodostumista, joten huolellinen kuivaus on olennaista tyynyn hygienian ja käyttöiän kannalta.

Tyynyn kuivuuden arvioiminen pelkän tunnustelun perusteella voi olla hankalaa, joten kannattaa hyödyntää yksinkertaista ja tehokasta keinoa: punnitse tyyny ennen pesua ja kirjaa sen paino ylös. Kun olet pessyt ja kuivannut tyynyn, punnitse se uudelleen. Jos tyyny painaa enemmän kuin ennen pesua, sen sisällä on yhä kosteutta, ja se tarvitsee lisää kuivumisaikaa. Näin varmistat, että tyyny on varmasti käyttövalmis ja säilyy hyvänä mahdollisimman pitkään.

JYSKin laajasta valikoimasta löydät tyynyjä erilaisilla täytemateriaaleilla, kuten luonnontäytteellä, kuitutäytteellä ja erityisesti ergonomiaan suunniteltuja erikoistyynyjä. Olipa tarpeesi mikä tahansa – kaipaatpa pehmeämpää, napakampaa, matalaa tai korkeaa tyynyä – meiltä löytyy juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Jos haluat syventyä tyynyn valintaan ja oppia lisää siitä, miten löydät juuri itsellesi oikean mallin, tutustu kattavaan tyynyoppaaseemme, joka tarjoaa käytännöllisiä vinkkejä ja neuvoja paremman unen tueksi.

Tutustu valikoimaan

Minkä tyynyn valitsisit? Lue täydellinen opas

Minkä tyynyn valitsisit? Lue täydellinen opas

Tyynyopas

Tyynyopas

Sisäänostajamme suosikkityynyt

Sisäänostajamme suosikkityynyt

Millainen tyyny niskakivuista kärsivälle?

Millainen tyyny niskakivuista kärsivälle?