Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä
 Kasvit ja lyhdyt parvekkeella

Luo vihreä keidas parvekkeellesi

Päivämäärä:

Luokka: Ulos

Kaupunkiviljelyksi kutsutaan kaupungeissa tapahtuvaa ruuan kasvattamista. Sitä on mahdollista harjoittaa niin sisällä kodissa kuin kotiparvekkeellakin ja sen suosio kasvaa jatkuvasti. Kaupunkiviljelystä on useita hyötyjä, joista ei vähäisimpänä tuoreiden yrttien ja mausteiden saaminen omaan keittiöön suoraan kotiparvekkeelta. 

Omalla parvekkeella, pihalla tai kattoterassilla tapahtuva ruuan tai yrttien kasvattaminen lisää huomiota ja tietoisuutta ruuan alkuperää kohtaan, ja jopa edistää terveyttäsi sekä elämänlaatuasi. Maanläheisemmin ajateltuna kasvien ja viljelysten runsaus tuo sekä hyötyä että iloa.
Mikäli sinulla ei ole omaa parveketta, olisiko esimerkiksi taloyhtiön sisäpihalla tilaa, jonka voisi muuttaa hurmaavaksi viherkeitaaksi.


Hyödyllisiä vinkkejä

Ennen aloittamista sinun on hyvä miettiä muutamia perusasioita. Tarkista mm. oman taloyhtiösi säännöt ja ohjeet koskien parvekkeiden tai kattoterassien käyttöä kaupunkiviljelyksille. Aloittamien ei ole vaikeaa. mutta onnistuaksesi mahdollisimman hyvin, kannattaa alla olevat asiat suunnitella jo etukäteen: 

  • Painorajoitukset: kasvatuslavat, ruukut ja niiden multa ovat keveitä aloittaessa, mutta kasvukauden ja kastelun myötä paino lisääntyy. 
  • Suunnittele, kuinka saat varastoitua työkalut ja tarvikkeet kätevästi. Säilytyslaatikko säästää aikaa ja vaivaa, kun sinun ei tarvitse kantaa tarvikkeita edes takaisin. Hyllyjen avulla saat hyödynnettyä korkeutta, ja näin lattialle jää enemmän tilaa itse kasveille. 
  • Kasvit tarvitsevat sopivasti vettä, joten suunnittele etukäteen, kuinka huolehdit taimien kastelusta.
  • Eri kasveilla on erilaiset tarpeet. Osa viihtyy varjossa, osa taas ei ole moksiskaan auringon paahteesta. Aurinkovarjo tai aurinkosuoja voi ratkaista tämän ongelman. Huomio kylväessäsi kasvien koko; tomaatti ja lehtikaali tai suurikokoiset kasvit tarvitsevat enemmän tilaa kuin esimerkiksi basilika tai rosmariini.
  • Eri kasveilla on eri pituinen kasvukausi. Osa kylvetään suoraan maahan, osa täytyy esikasvattaa sisällä.
  • Ulkokäyttöön suunniteltujen pihavalojen avulla tai aurinkoenergialamppujen avulla saat myös iltaisin valoa ja samalla tunnelmaa viherkeitaaseesi.
 

Kun nämä asiat on etukäteen mietittynä, on helppoa aloittaa - hanki vain taimet, kukkaruukut ja  - laatikot. Helposti siirrettävien ruukkujen ja kukkalaatikoiden avulla luot juuri omaan tyylisi sopivan viherkeitaan ja saat myös uusittua sen ilmettä helposti tarpeesi mukaan.

Lue lisää vinkkejä parvekkeen päivittämiseen täältä.


Aloita viljelykokeilusi muutamalla lempiyrtilläsi. Näin saat nauttia sadosta, josta on hyötyä ruuanlaitossasi.

 

Nauti yrttitarhan keskellä

Saatuasi viherkeitaasi valmiiksi, kutsu ystävä tai perheenjäsen ihalemaan kättesi jälkeä. Mikä sen parempaa, kuin nauttia vaikkapa kahvi- tai teekupponen hyvässä seurassa - hurmaavien yrttien tuoksujen keskellä.