Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

JYSK FORSSA ON MUUTTANUT UUSIIN TILOIHIN

Forssan myymälä on valmiina kesäsesonkiin. Juhlimme uusiin tiloihin muuttanutta ja 25v täyttänyttä Forssan myymälää tarjoamalla asiakkaillemme huipputarjouksia, jotka ovat voimassa viikon ajan vain Forssan myymälässä. 

Asiakkaidemme ja työntekijöidemme turvallisuus ja terveys ovat ensisijaisen tärkeitä meille. JYSK seuraa jatkuvasti koronavirustilannetta Suomessa ja noudatamme kaikessa toiminnassamme viranomaisten ohjeita ja määräyksiä.

JYSK Suomi on tehnyt erilaisia varotoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen minimoimiseksi myymälöissämme, keskusvarastollamme ja toimistollamme. Työntekijöitämme on ohjeistettu noudattamaan kaikkia ohjeistuksia liittyen hygieniaan. Noudatamme myymälöissämme viranomaisten suositusta kasvomaskin käytöstä ja suosittelemme maskin käyttöä asiakkaillemme.

Asiakkaita muistutetaan huomioimaan turvavälit muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan mm. tarrojen, kuulutuksien, kyltityksen sekä henkilökunnan opastuksen avulla. 

Myymälän henkilökunta kiinnittää erityistä huomiota ja seuraa asiakasmääriä myymälässä, jotta huolehdimme kahden metrin turvavälistä:

  • Asiakaspalvelutilanteessa on aina pidettävä kahden metrin etäisyys.
  • Kassalla jonotettaessa on kassan läheisyydessä lattiatarrat, jotka ohjeistavat kahden metrin turvavälien pitämiseen.
  • Henkilökunta seuraa tilannetta ja tarpeen tullen ohjeistaa kahden metrin turvavälien noudattamiseen.
  • Henkilökunnan ohjeita ja viranomaisten antamia ohjeita on noudatettava.

 

Myymälöiden päivittäistä siivousta on tehostettu ja myymälähenkilökunta huolehtii säännöllisesti päivän aikana myymälän puhdistuksesta ja pintojen desinfioinnista. 

Lisäksi osassa myymälöistämme kassatiskit ja pinnat, jotka ovat eniten kosketukselle alttiina, on käsitelty valokatalyysipinnoitteella. Katalyysipinnoite eli antiviruspinnoite on itsestään desinfioiva, joka vähentää virusten ja bakteerien määrää pinnoilla ja sisäilmassa.  Näissä myymälöissä on näkyvillä tiedote pinnoituksesta.

 

YLEISET SÄÄNNÖT MYYMÄLÖISSÄMME

  • Myymälään saa tulla vain täysin terveenä.
  • Pidäthän yli 2 m etäisyyttä JYSK-työntekijöiden ja muiden asiakkaiden välillä sekä huolehdit hyvästä käsihygieniasta. Myymälässä on desinfiointipisteitä käsihygieniaan.
  • Suosittelemme kaikille asiakkaille kasvomaskien käyttöä – henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja.
  • Myymälässämme on tehostettu siivous päivittäin. Henkilökuntamme siivoaa ja desinfioi pintoja useaan kertaan päivittäin.
  • Vältäthän fyysistä kontaktia, kuten kättelyä
  • Suosittelemme asiakkaita maksamaan korteilla ja välttämään käteisen käyttämistä.
  • Pidetään huolta toisistamme

JYSK toteuttaa useita varotoimenpiteitä tehdäkseen myymälän avajaisjuhlista mahdollisimman turvalliset sekä työntekijöille että asiakkaille. Henkilökunta on ohjeistettu erillisellä ohjeistuksella avajaisviikkoa ajatellen, ja rajoitamme myymälässä asioivien asiakkaiden määrää tarvittaessa. Torstaiaamun avausta varten sisääntuloon sijoitetaan jononohjausnauhat sekä henkilökunta opastaa ja ohjeistaa aamun ensimmäisiä asiakkaita.  

Avajaisten tuotetarjoukset ovat voimassa viikon ajan, joten asiakkaiden on mahdollista hyödyntää huipputarjouksia esimerkiksi asioimalla hiljaisempana ajankohtana myymälässä. 

TERVETULOA OSTOKSILLE!

JYSK Forssa, Tapulinkuja 1, 30100 Forssa

Avoinna 20.-26.5.2021:

  • TO 9-20
  • PE 9-20
  • LA 10-18
  • SU 12-18
  • MA-KE 10-19

KATSO AVAJAISTARJOUKSET ALTA (Tarjoukset voimassa vain JYSK Forssan myymälässä 20.-26.5.2021)