Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä
Mirka Malinen kertoo vuosistaan JYSKissä

Mirkan 25 vuotta pitkä työura

Päivämäärä:

Luokka: Siniveriset-henkilökuntablogi

Miellä on jälleen kerran ilo esitellä upea 25 vuotta pitkä uratarina JYSKissä. Tällä kertaa juhlimme Mirka Malista, joka on tehnyt pitkän uran Jyväskylän Seppälän myymälässä myyjänä, sekä viimeiset kaksi vuotta toiminut työntekijöiden pääluottamusmiehenä. Katsotaan tarkemmin miltä Mirkan työura JYSKissä on näyttänyt.

Mirka haki töihin JYSKiin valmistuttuaan koulusta ja tähän aikaan ruotsin kieli oli plussaa, koska myymälästä hoidettiin itse kaikki tilaukset Ruotsin keskusvarastolle. Mirka osasi ruotsia ja pääsikin sitten töihin JYSKiin. Mirka sai jo uran alkuvaiheessa paljon vastuuta ja oli myymäläpäällikön apuna monessa asiassa. Vuosien varrella Mirka on ehtinyt toimimaan sekä tuoteryhmävastaavana että hallintovastaavana. Nyt Mirka on reilu kaksi vuotta toiminut työntekijöiden pääluottamusmiehenä ja työskentelee enää yhden päivän viikossa myymälässä.

Mikä on suurin syy, että olet viihtynyt JYSKissä 25 vuotta?

Mirka toistaa sitä, mitä monet muutkin JYSKiläiset korostavat, eli työkavereiden merkitystä. Mirka kertoo, että suurin syy siihen, että hän on viihtynyt JYSKissä yli 25 vuotta, ovat nimenomaan työkaverit. Hän kuvailee, että työpaikalla on aina ollut todella hyvä ”jengi” ja vaikka monet työkavereista tällä hetkellä ovat Mirkan lasten ikäisiä, kaikki tulevat todella hyvin toimeen. Ikä ei siis ole ratkaiseva tekijä.

Mikä on mielenpainuvin muisto JYSK-uraltasi?

Mirka kertoo, että hänen mieleenpainuvin muisto hänen JYSK-uraltaan on, kun Seppälän myymälä alkuaikoina voitti Vuoden Myymälä-palkinnon. Silloinkin juhlittiin Awardsien muodossa, hieman pienemässä mittakaavassa vain. Mirka mainitseekin, että häneltä on 25-vuoden aikana jäänyt välistä vain kolmet Awardsit.

Mikä on muuttunut vuosien varrella?

JYSKin ulkoasu on 25 vuoden aikana muuttunut paljon. Myös työtehtävät ovat muuttuneet paljon ja helpottuneet monella rintamalla. Mirka kertoo, että alkuaikoina kaikki hintakyltit tekstattiin käsin. Tänä päivänä meillä on onneksi käytössä sähköiset hintakyltit, jotka ovat vapauttaneet aikaa muihin tehtäviin. Tämän lisäksi Mirka muistelee aikaa, jolloin asiakkaiden ostokset ja varaukset kirjattiin ylös isoon ruutuvihkoon. Onneksi meillä on nykyään eri järjestelmiä helpottamassa työtä.

Mikä työssä motivoi?

Myymälätyössä monipuolisuus motivoi Mirkaa. Jokainen päivä on periaatteessa erilainen, eikä työ ole tasaista puurtamista, vaan työtehtävissä on paljon vaihtelevuutta. Luottamusmiehen työssä Mirkaa taas motivoi se, että hän saa auttaa kollegaa. Kollega kokee, että häntä kuunnellaan ja että asia ratkeaa. Murheiden et tarvitse olla isoja painaakseen mieltä. 

Mitä aiot hankkia 25 vuoden työuran kunniaksi?

JYSK palkitsee työtekijöitään upeasta 25 vuoden urasta merkkivuosipatsaalla sekä 3300 arvoisella palkkiolla. Kun kysyin Mirkalta, tietääkö hän jo mihin hän haluaisi käyttää tuon palkkion, hän kertoi pitkäaikaisesta haaveestaan, nimittäin sähköpyörästä. Tällä Mirka kulkisi kesäisin työmatkat.